torstai 23. tammikuuta 2014

Porin matkailutulevaisuus löytyy Yyteristä, toivottavasti

Kirjoitinpa muutama kuukausi sitten Satakunnan Kansaan näin, mutta koska he eivät tekstiäni julkaisseet, minäpä julkaisen sen itse.

Aikoinaan Satakunnan Kansassa kerrottiin Yyteriin kaavaillusta jättilomakeskuksesta.

Kiitos, UPM-Kymmene. Vihdoin. Opiskelen matkailualaa. Muutama viikko sitten koulussa nousi puheenaiheeksi kyseinen Yyteri-asia. On sietämätöntä ja sanoinkuvailemattoman typerää, ettei Yyterin kansainvälisestikin merkittävää matkailupotentiaalia ole aiemmin hyödytetty tämänkaltaisella tempauksella.

Jos menisin pitämään katugalluppia Kuopion torille aiheenani Suomen hiekkarannat, ei Yyteri varmastikaan tulisi ensimmäisenä ihmisten mieleen. Sen pitäisi tulla. Yyteri on Suomen ylivoimaisesti upein ranta. Olen ulkomaillakin rantoja kiertänyt, enkä ole yhtä kaunista ja lapsiystävällistä tapausta tavannut. Yyteri on nyt luontokohde, mutta luontomatkailusta kiinnostunut ihmisjoukko on vielä liian pieni. Lisäksi sillä on hankala tehdä rahaa. Yyteriä ei ole varaa pitää pelkästään luontokohteena. Sitä on kaupallistettava.

Talvellakin Yyterin saisi vetämään väkeä ulkomailta saakka oikeanlaisella markkinoinnilla, jos lomakeskus rakennettaisiin. Yyterin kylpylähotelli kun nykyisessä muodossaan on vain loukkaus Beachin resursseille. Se ei houkuttele turisteja.

Suomen kesä on lyhyt, mutta tarpeeksi pitkä monille tapahtumille. Ikävä kyllä tapahtumia viedään Yyteristä pois yksi toisensa jälkeen. BeachFutis, Yyteri meeting...Eipä ole Rollareiden kaltaisia esiintyjiäkään hetkeen hiekoilla näkynyt. Tapahtumille olisi rajattomat resurssit ja upeat puitteet Yyterissä. Kalajoen Juhannuskin kalpenisi varmasti Yyterissä organisoidun vastaavanlaisen tapahtuman rinnalla. Kuvitelkaapa vain se työllistyneiden ihmisten määrä ja kassakoneiden kilinä, kun (kymmenet)tuhannet ihmiset matkustavat tänne eri tapahtumien perässä. Joten rakentakaa esiintymislava lomakeskuksen yhteyteen ja hankkikaa suuria nimiä Poriin! 

Näiden toimenpiteiden jälkeen Porin markkinointi tapahtumakaupunkina olisi oikeutettua. Te, jotka voitte asiaan vaikuttaa – älkää antako tilaisuuden lipsua käsistä. Yyteri suorastaan huutaa tapahtumia, turisteja ja toimintaa.

Tapahtumien yhtenä esteenä ovat dyynit. Kun ihmiset kiipeilevät niillä, ne kärsivät ja saattavat kadota. Onko tämä ihan aikuisten oikeasti riittävä este tapahtumille? Dyynit ovat ainutlaatuiset, sitä en kiellä, mutta miksei tapahtumien aikaista liikkumista voitaisi rajoittaa aidoilla ja järjestyksenvalvojilla? Dyynit eivät varmastikaan muutaman harhailijan vuoksi katoa. 

Lasinsirpaleetkin ovat ikäviä. Onneksi lasipullot voidaan tapahtuman ajaksi kieltää. Vaikkei niitä kokonaan saisi kitkettyä, eiköhän sirpaleiden määrä hiekalla kuitenkin vähenisi. Jälkien siivoamisesta – lupaan varmasti, että urheilujoukkueita, vapaaehtoisia tai kesätyöttömiä nuoria saa hommaan rekrytoitua.

Itse olen jo tottunut ajatukseen, että joudun töiden perässä Satakunnan jättämään. Matkailualan työt kun ovat täällä tiukassa. Lomakeskus ja tapahtumat saisivat ehkä minutkin jäämään ja maksamaan verojani Porin kassaan.

Loppujen lopuksi, eivätköhän ne liito-oravat kuitenkin ole tärkeämpiä. Niillehän ei Suomesta puita löydy.

Eikä unohdeta kovakuoriaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mielenkiinnosta! Kommentoi ihmeessä!