lauantai 22. marraskuuta 2014

Runomitassa raja Pakistanin ja maaseutu, oi, mitä ihastuttavin

Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut kummia:
ollaan tavattu lehmiä sekä hummia. 
Pakistanin rajalla todistettu lippujenlaskua, 
heitetty iltaisin väsynyttä kaskua.
Eilen kohteena oli maaseutukylä, 
jonka asukit tahtoivat heti ystävystyä. 

pic by Emma Nokela

Hotellihuoneen ikkunalla on hyvä juoda kahvia,
ja naapurihuoneeseen huudella tuhmia.

Hieman naurahdin kun kuviani selailin,
ja yllä olevaan otokseen siellä törmäsin. 

Ollaan polkupyöräriksassa istuttu.
Se tuntuu julmalta, harmi juttu.
Tiistai lähti hyvin käyntiin,
 kun tärkeän henkilön muistopaikalla käytiin.
 Siellä nähtiin muksuilla iloisia suita,
ja sitten päätettiinkin jo halailla puita.




Kieltämättä sitä hieman kuumotti, 
kun matka kävi Pakistanin rajaa kohti. 
Olin laukkuuni unohtanut pari sheiveriä, 
mutta onneksi vartijat olivat suht heiveröisiä.
No heh, eivät he oikeesti olleet, 
niillä oli kaikki aseet ja konneet.

Ennen rajaa oli noin seitsemän turvatarkastusta,
sen toisella puolen oli juuri pommi-isku, hirveä tuska.
Ahdisti katsoa ihmisiä Pakistanin, 
vaikka tämäkään ei ole maa turvallisin.
Intiankin lehtien uutisissa
pommeja, mellakoita, kunniamurhia.
Pakistanissa istuivat miehet ja naiset eri puolilla,
Intiassa taas ihan millä tahansa tuolilla.

 Täällä naiset tanssivat, huusivat ilosta keskellä päivää,
aivan kuin ei olisi murheesta häivää.
Tilaisuudessa soi täysillä hyvä tanssimusiikki, 
kaiuttimista kaikui kunnon huuto ja spiikki. 
Toiselta puolen kuului ääni: Pakistan!
Ja meidän yleisö vastasi: Hindustan!

Vartijat marssivat näyttävissä puvuissa,
vireillä oli kunnon seremonia. 
Intialaiset ja pakistanilaiset rajavartijat tekivät samat asiat:
 molemmilla puolilla he toisillensa leikkisästi mahtailivat.
Välillä kättelevät eri maiden rajavartijat.

Absurdia tilannetta ja yleisöä on vaikea kuvailla, 
kokeilla voisin termillä elämän humala. 
Nää suuret bileet on päivänä jokaisena, 
sillä raja on aina yöksi suljettava. 
Kokemuksena aika uniikki, epätodellinen oli olo, 
loppujen lopuksi, näin kaukaisen Pakistanin, aika yolo. 






Haluttiin täydellinen turistipicture,
ja tää setä olikin linssilude.
Se otti puhelimellaan kuvan meidän kanssa, 
 toivottavasti ollaan rauhamerkin kaa sen Facebookissa.
Ironiapisteitä viis kautta viis, 
sotamies, ase sekä rauha, peace.

Alla kuvissa on maaseudun lapsia, 
ihania, niin pienestä onnellisia.
Kylä ei ollut pitkällä miljoonakaupungista,
mutta mitään ei kuulunut siitä pauhusta.
Pellon keskellä oli tyyntä, seesteistä, 
ihmiset vapautuneita henkisistä esteistä. 
Annoin lapsille postikortteja, 
joissa oli koti-Satakunta aiheena. 
Kuvasta alla paistaa vilpitöntä onnea, 
vaikka kädessä on vain pala kartonkia. 


Maaseudulla oli suloinen pureva rakki, 
ja muutama lehmä tai mikälie jakki.
Ei varmaan olis pahitteeksi luento bilsaa, 
mut onneks googlettamisessa ei kulu ees minsaa.
No, täällä saattaa mennä hyvinkin tunteja, 
Intian hitaus kaikessa muistuttaa kansantautia.
Jos kassajonossa mun edellä on kolme ihmistä, 
saatan hyvinkin siinä kakskyt minuuttia seistä. 
Mä otan kiireettömyyden vastaan tyytyväisenä, mukisematta, 
sillä olen myös itse hidas, ankara kiire tuntuu ahdistavalta.



Multa loppuu rahat, joten aloin tienaamaan:
kyläläisten polkupyörällä Emmaa kuskaamaan. 
Sen jälkeen ajeltiin traktorilla, 
jonka moottori on tehty tyyliin 20-luvulla.
Meillä oli aurinkoinen iltapäivä rattoisa,
seurana avoin maaseudun kansa.
Emme puhuneet yhteistä kieltä, 
mutta sepäs ei painanut kenenkään mieltä!
Evääksi syötiin maasta ihanaa porkkanaa, 
ja nyt ei kun sisäloisia oottamaan. 
Onneksi huomenna saapuu ryhmänohjaaja Suomesta,
ja tuo meille turvallista Fazerin Sinistä suklaata. 




En tiedä miten voisin sanoin kuvailla,
mitä eroa on kaupungilla ja landella. 
Maalla ei ollut mitään pelättävää, 
kaikki siellä oli perimmäisen herättävää.
Miten pellolla painoi töitä pieni lapsi, 
sekä vanha mies, harmaahapsi. 
Ymmärsin, näin miten suuri osa maailman ihmisistä elää.
Perhe, terveys, uskonto, ruoka, kylä, 
siinä tarpeellinen kärjistettynä.

Mulla on heiltä kallisarvoista opittavaa:
aito onni on kaikkea muuta kuin materiaa. 

8 kommenttia:

Kiitos mielenkiinnosta! Kommentoi ihmeessä!