tiistai 4. marraskuuta 2014

Tää alkaa nyt jo sujua!

Miten voi KAHDEN päivän aikana oppia ja tapahtua näin JÄRJETTÖMÄN PALJON?

Mä voin käydä matkailualaa ja lukea intialaisesta kulttuurista vaikka kolme vuotta, mutta kaksi päivää Amritsarissa on toiminut parempana perehdyttäjänä kuin yllämainittu ikinä.

Tää kulttuuri, nää paikat, nää ihmiset - tuskaa on kirjoittaa tätä postausta, kun on tavoitteena pitää se luettavan pituisena.

Puolentoista vuorokauden valvomisjakso sai ruusuisen loppunsa sunnuntaina yhdentoista tunnin yöunilla sängyssä, jossa on lisäkseni ystäviä - ystäviä, jotka purevat. Ystäväni eivät ole vampyyrejä tai kulkukoiria, vaan tässä tapauksessa kirppuja. Kuulin, että hotellilla on ollut näiden "loisten" tai "hyönteisten", on ehkä suotavampaa käyttää jälkimmäistä termiä, haluammehan olla puolueettomia myös eläinmaailmassa, kanssa sisäisiä konflikteja, ongelmia symbioosissa.

Kirpun puremia, jos näitä tulee vielä paljon lisää niin sitten vaihdan kyllä huonetta. Hetkeksi järkytyin, mutta ne on vaan kirppuja... Ne ei onneks elä ihmisessä :D. Ei niin vakavaa!

Maanantaiaamuna aamupalan kautta kiertelemään! Työpaikkamme auto kuljetti meitä ympäri kylää ja pohjustuksen kautta suuntana oli Manawala. Manawala kuuluu Pingalwaran alaisuuteen. Sillä on muitakin paikkoja, jotka toimivat lahjoitusrahoilla. Manawalassa oli eri "osastoja", rakennuksia, joista jokaisella oli eri syystä apua tarvitsevia ihmisiä. Tutustuimme kuurojen kouluun, jossa oli mahtava opettaja, ja ne lapset! Ne oli niiin sulosia, ja ne kaikki halus, että mä otan niistä kuvan! Mä haluun adoptoida yhden kotiin mukaan! Oli kehitysvammaisten puolta, lastenpuolta, naistenpuolta, miestenpuolta ja muutakin, johon emme tutustuneet. "Kampuksella" oli myös tavallinen koulu.





Ne asiat, joita mä Manawalassa näin, sai mut tajuumaan, kuinka ihminen voi olla täysin onnellinen meidän silmiin kurjissa oloissa, ilman mitään omaisuutta, koska heidän perustarpeensa, suoja, ruoka, hoiva, täyttyvät. Ne ihmiset ovat kokeneet tuskaisen kovaa elämää. He ovat kaikesta kiitollisia. Mua ahdisti, itketti - niin hieno konsepti, niin hienoa toimintaa - mä kirjoitan pelkästä Manawalasta tekstin, kun käymme siellä uudestaan: lukekaa se, se on sen arvoista.

Ihania koululaisia Manawalassa! Kyseli kovasti nimeä ja halusivat kätellä :-)
Manawalan köyhyyden jälkeen kuljettaja kuljetti meidät lounaalle länsimaisen ostoskeskuksen alphaOne:n Subwayhin. Tipuin korkealle. Eriarvoisuus. Tasa-arvoinen Suomi, arvostetaan sitä.

Ihanana suihkunraikkaana heräilin tänään aamulla, aamupala, leipää, hilloa, tulista leipää, vesimelonia, intialaista kahvia, joka maistui pelottavan paljon teeltä, mutta uskoisin, että siinä oli kofeiinia, koska kolalla lievennetyt vieroitusoireeni katosivat. Ehkä asialla oli lumevaikutus, en tiedä.



Kultainen temppeli, sikhiläisten temppeli (Amritsar on sikhiläisaluetta), vesialtaiden kautta käveltiin sisälle. Mahtava, hyvän tahdon paikka - siellä saa jokainen halukas ruokaa, minkä vuoksi täällä ei ole kovin paljoa kerjäläisiä. On toki, annoimme yhdelle lapselle tänään Domino's Pizzaa, ja jos näimme oikein, hän söi sen, ihanaa. Temppelissä oleva tila, jossa ihmiset syövät ruokansa, on tasa-arvon tyyssija. Siellä jokainen on samanarvoinen ihmisolento, ja tämä oli harmonisen kaunista katsottavaa. Temppeli itsessään oli pieni, mutta sitä ympäröi suuri allas Holy Wateria, ja alue muutenkin oli suuri. Kuvat puhukoon puolestaan, ja tästäkin paikasta todennäköisesti vielä lisää.

Pää piti peittää
Turistikuva poliisien kanssa 5/5
Matka jatkui paikkaan, jossa englantilaiset tappoivat vuonna 1919 sikhejä, ampuivat käskystä aseistamattomaan väkijoukkoon, tappaakseen. Surullista, miksi ihmiset tappavat toisiaan! Tällä samalla paikalla ensimmäiset paikalliset uskaltautuivat pyytämään kanssamme yhteiskuvaa, täällä meitä tuijottavat kaikki! Meitä myös salakuvattiin, joka oli huvittavaa, olisivat pyytäneet kuvaan, olen nimittäin päättänyt suostua jokaiseen yhteiskuvaan. Miksi ei? Ihmiset ilahtuvat siitä.

Jatkoimme hotelliin, josta kävelimme länsimaalaisen ahdingon poistuman tyyssijaan - sinne Dominokseen. Tässä vaiheessa olimme kärsineet WiFittömyydestä jo kokonaiset 20 tuntia, joka on lyhyt aika, mutta hinku päästä jakamaan tapahtumia on ollut kova!



Sitten mä tilasin meille ensimmäisen riksan tänään Delhin kautta Suomeen lähteneen tytön eilisen mallin perusteella! "One hundred and fifty to Hall Bazaar!" "Oki". Ja sitten mentiin! Rakastan riksoja! Hall Bazaarilla myytiin kaikenlaista tavaraa, ja mä ostin itelleni ihanan pinkin sarin, jota aion pitää päättäreissä. Tinkaamisen kanssa oli hankaluuksia, mies puhui heikkoa englantia, ja mulla oli alkukankeutta, mutta onnistuin saamaan alennusta riksan hinnan verran. Riksa siitä sitten otettiinkin, ostoskeskukseen, jossa espresso ja snacksiostokset, riksa hotellille.



Tuo hotellin katto, se on ihana, siellä me chillaillaan ja katsellaan taivasta. Juteltiinkin paljon, minä, Iivari, Emma ja Mikko, mutta sitten palasi WiFi, länsimaalainen ahdinko katosi, ja tässä ollaan.

Nauratti tää yhdistelmäpakkaus (2for60INR), oli pakko ostaa: India's Magic Masala ja American Style Cream & Onion sipsipussit. Tää mesta antaa itestänsä just tollasen kuvan ainakin alkuun - jenkkiläistä, länsimaalaista, löytyy, mutta silti tää on pinttynyt Intia. 

Tää on pelkkä tapahtumakuvaus. Harmi, kun kaikkea en voi millään kertoa. Tänään "sir" ja "madame" on tullut jo luonnostaan. On ihanaa saada ihmiset hymyilemään käyttämällä näitä, koska kaikille näitä titteleitä eivät paikalliset suo puheessaan. Eräskin nainen, ihanaa, hän tuli onnelliseksi tänään kauppakeskuksen turvatarkastuksessa!

Vielä yksi aihe, on hankalaa, koska en voi katsoa miehiä silmiin, etten lupaa vahingossa meneväni heidän kanssansa sänkyyn... Kyllä, näin on, jos katson heitä silmiin, olen luvannut sen. On hitusen hankala puhua, kun katsoo ihmisen otsaa. Kokeile (lisäksi kuvittele puhetoverisi puhumassa englantia intialaisella aksentilla).

Tänään lähti mukavat tyypit, jotka olivat täällä kuukauden, juuri ennen meitä. Kerettiin eilen katolla puhumaan heidän kanssaan onneksi paljon, koska saimme valtavasti hyödyllisiä käytännön vinkkejä ja tukea! Kiitos heidän, me saatiin tavallaan varaslähtö tähän hommaan. He olivat opetelleet itse paljon asioita, jotka meille kertoivat, koska heillä ei ollut edeltäjiä täällä auttamassa saapumisaikoina!

Huomenna eka työpäivä, jes!

But now, good night from under the moon of India, sir/madam. Write to you later. 

4 kommenttia:

  1. <3 voi meidän prinsessaa Intian maalla <3.
    Rakkaudella äiti ja Jussi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anniina,oli mahtavaa kerrontaa.Odotan mielenkiinnolla lisää!Olet ihana rohkea nuori nainen.

    VastaaPoista

Kiitos mielenkiinnosta! Kommentoi ihmeessä!