tiistai 16. joulukuuta 2014

Käväsin Treellä ja Siljalla

Hello! Hauskaa joulun aikaa sinulle! Mulla ei ole joulufiilistä, ulkona on liian mustaa. En taida ostaa suksia tänäkään talvena. Tai sitten täytyy vaan uhrautua ja mennä Jämin hiihtoputkeen.

Lauantaiaamuna pistin reikäpohjaiset Converset jalkaan ja lähdin isäpuoleni kyydillä Tampereelle Emman pikkujoulupirskeisiin! Oli sikahauskaa, vaikka en ketään entuudestaan tuntenutkaan. Näin erilaisia paikkoja Tampereelta. Sellaisia, joihin en itse olisi löytänyt porilaisena. Tykkäsin!!! Mää haluun muuttaa Treelle, IHANA kaupunki, rakastuin siihen lopullisesti...

Sunnuntaiaamun herätys oli yksi kurimus, koska unet olivat kymmenen tuntia liian lyhyet. Tallasin siinä sitten Hämeenkatua pitkin mäkin kautta linja-autoasemalle, jonne ehdin viimisellä minuutilla. Mutta sehän ei ole uutta mulle, koska oon ammattimyöhästelijä tai aikaisintaan viime tingassa paikalle saapuja.

Onnibussissa yksi väsynyt matkustaja torkkui nojaillen ikkunaan ja havahtui aina pään retkahdettua syliin. Tätä jatkui aina Poriin saakka, missä perheeni toinen hidas jäsen, eli mun äiti, viivästytti laivalle lähtöä monella tunnilla.

Baltic Princess lähti Turkkusen satamasta. "Tää laiva keinuu", totesin. Syy oli tällä kertaa ihan oikeasti aaltojen, sillä risteily oli kulinaristinen kulttuurimatka örveltämisen sijaan. Matkaohjelmaan kuului hyvää ruokaa, juomaa, kohtelias eläkeläisherrasmies, joka tarjos mulle takkia, kun oli kylmä, Tax Free ja Tarja Lunnas, hieman pelikoneita sekä tietenkin suosikkiharrastukseni - BINGO.

Maarianhamina, mää haluun tonne ens kesänä



Ui uomassaan Seine hiljaa

MINÄ VOITIN! Oon pelannu eBingoa pian vuoden, mutta heti kun pääsi oikeeseen bingoon, ni tulihan sieltä rahaa.


Sen jälkeen arvottiin tälläinen risteilyalennusjuttu, jonka voitin heti perään. Synttärijuhlat on siis laivalla helmikuussa!


Äiti ja mä
Oli kyl rattosa viikonloppu, kivat pienet reissuset.

BTW - Intiasta sain tuliaiseksi jonkinnäköisen taudin, jonka vuoksi voin vieläkin pahoin aina silloin tällöin. Huomenna olis aika tohtorilla, yksityisellä, kiitos matkavakuutuksen. Jos sitä viimein sais jotakin troppia, mää haluaisin jo parantua!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Matkan paras osuus on kotiinpaluu

Kun lentokoneemme pyörät kolahtivat viikko sitten Helsinki-Vantaan kiitoradan asfalttiin, oli synkän kaunis Suomi entistä tasa-arvoisempi. Toivottavasti hyvien päätösten teko ihmisoikeusasioissa jatkuu, seuraavana esimerkiksi translakiuudistuksella. En aio pyytää anteeksi, että mainitsin tästä monille hyvin merkityksettömästä asiasta, koska varsinkin Intian jälkeen tällaiset arvo- ja ihmisoikeuskysymykset ovat mielessäni pinnalla. Jokaisen oikeus olla vapaasti mitä on, tuomituksi tulematta, on hyvä päämäärä.

Lento oli ollut elämäni epämukavin. Minä, vieläkin lentopelkoinen, olin vain tunteja ennen lähtöä saanut tietooni, että Jet Airwaysiltä ja Air Indialta, joilla olimme lentäneet, oli tippunut lähiaikoina lentokoneita "kuin tähtiä taivaalta". Kyseinen informaatio antoi oman säväyksensä matkan taittamiseen, ja lisäksi olin kipeä. Intia hygieniatasoineen on kunnon taistelutanner länsimaalaisen ihmisen immuunipuolustukselle. Hygienian heikkous ei silti rajoita tulevaisuuden matkustusaikeitani, ei lannista haluani lähteä alkuperäiseen Afrikkaan eikä poista pakottavaa tarvetta nähdä Etelä-Amerikan ihmeitä. Ikävä totuus on, että sairastelu kuuluu olennaisena osana kaukomatkailuun.

Meitä varoiteltiin lukuisat kerrat, että Suomi aiheuttaa todennäköisesti kulttuurishokin ja niin myöskin hitusen kävi. Kaikki tuntui heti jotenkin arkisen harmaalta... pitkän talviselta. Jo Helsingistä Poriin matkaamisen aikana sain monia teräviä muistutuksia suomalaisesta elämänmenosta. Lentoasemalla Emma ja Iivari menivät ennen mua lähes tyhjään bussiin ja olin menossa itsekin, kun kuski löi ovet edestäni kiinni. "Jaha", tuumasin ja toivoin ehtiväni junaan seuraavalla linja-autolla. 

Tikkurilaan juuri ja juuri ajoissa saavuttuani yritin roudata 21,5 kiloa painavaa matkalaukkuani sekä 8,1 kilogramman käsimatkatavaroita portaita ensin alas ja sitten ylös. Intiassa tottui ihmisten avuliaisuuteen ja olikin uskomatonta, ettei kukaan tullut auttamaan kärsivää valkoista tyttöä laukkujen kannossa. Vaikkakin sehän on vain normaalia. Valkoinen ihminen ei ole Suomessa julkinen nähtävyys.

Junassa nautimme mobiilidatan luvatusta maasta täysin glögisiemauksin. Tontut koristivat VR:n ikkunaa ja kanssamatkustajilla oli mielenkiintoisen suomalaiset puheenaiheet. Koko ajan unohdin, etten enää voinut sanoa ääneen mitä tahansa yksityisasioita, sillä muut ihmiset ymmärtävät kaiken sanomani. Päällä oli pieni ahdistus.

Kotini on niin puhdas, että tekisi mieli sotkea. Julkisilla paikoilla on puhdasta... Liikennesääntöjä on enemmän kuin kaksi (takana oleva väistää ja töötillä saa tilaa), säädöksiä löytyy joka lähtöön ja järjestelmällisyys vaanii joka nurkan takana. Mulla on kiire, stressiä pukkaa, aikataulut ja lupaukset pitävät. Ihmiset eivät ole arkisin puheliaita ja pukeutuvat niin paljastavasti, että aluksi kavahdin sitä.

Ei kuukausi kuitenkaan ollut riittävän pitkä aika siihen, että olisin millään tasolla ehtinyt unohtaa miten meilläpäin eletään. Parissa päivässä totuin täällä olemiseen ja pääsin taas kiinni kotoisan hektiseen tauolla olleeseen elämääni. Ensi kerralla on lähdettävä pois pidemmäksi aikaa. Ja kauemmas.

Otettiin Air Indiassa varmuuden vuoksi "viimeinen kuva"...
Delhiä