torstai 10. joulukuuta 2015

Yöni slummissa – yöni paratiisissa, iso päätös, sikana duunii – otteit päiväkirjast



Matkapäiväkirjamerkintöjä viimeisimmän blogitekstin jälkeiseltä ajalta (personal stuff sensored, hups, enkku jää päälle):

”Torstaina 26.11.



Oltii Marionin projektin juhlissa. Saatiin taas niin muzungu-kohteluu, ettei mtn rajaa. Menin jopa kaikkien eteen vapaaehtosesti kokeilee esiintymiskammon iskeytymistä – EI MITÄÄN! Jonain päivänä mä palaan teatteriharrastukseen, ku mä rakastan sitä. Tää on lupaus. Sitten himassa safkaa ja ulos makoilee. Illalla menin vähä Kenjoyhy shoppailee... lähti käsist XD. Naurettii kaikkie kaa mulle ja mu ostoksil ku tulin takas.”



”Perjantaina 27.11.



Aamul sato kute toivoinki! Sain nuQ! Sit satoki hituse liikaa... en päässy duunii ollenkaa. Mut ei siinä, tein ainaki hiton hienon Guest House -joulukalenterin (10.12. edit: se kalenteri on yhä kesken... oon myöhässä, mutta elän Afrikan kiireetöntä aikaa, joten no probleemo!). Rento, rento päivä. Illal tein nii hyvii maissi-kookoslettui a.k.a. fried posho (posho on maissijauho+vesi -ainekset sisältävä gourmet-ruoka, jota kaikki syö halpuuden takia tyyliin aina)."

 
”Sunnuntaina 29.11.



Aattelin pe-illal, et herään aamul jos herään, mut uni on 1. prioriteetti. No, heräsin ja kysyin Silvialt kelloo. 9.34 se oli! ”Oh! I still have time to get to the Kasubi Tombs”, sanoin, koska me oltii lähös klo 10.30. Onneks heräsin, tuli mahti päivä!



Otettii hito halpa boda boda UNESCO:n maailmaperintökohde Kasubi Tombsii (4000 [1€]/2hlö puole tunni matkal) ja siel opin paljo lokaalist kuningasjärjestelemäst ja mielekiintosii faktoi, ja näin eri hedelmäpuita, joten tiiän vihdoi mite banaani kasvaa. Ja nähtii Ugandan eka talo! Päätettii myös tavata Bugandan kuningatar Marionin kaa!!! Imagine blogiotsikko: ”TAPASIN BUGANDAN KUNINGATTAREN!!!” Ja lukijoita sataa... I'll be a journalist.



Sitten bodalla (olin joku 100h bodas, kiva oli tinkii ain...) intialaisee syömää namiruokaa ja sit craft markettii ostaa laukkuu ja lompsaa (hinnat 16000-3000=13000 ja 4000-1000=3000). Sit Green shopsii ostaa ihanii AFRIKKALAISII KIRPPARIVAATTEITA hintaan 5000 shillinkiä pala. Marion osti muute laukun joka oli MADE IN FINLAND! <3 <3 <3 <3 <3 Siit sit onnellisen, ku sain viimei shoppail, ni moskeijaa.



Moskeijas huivipäisen mentii. Oli mahtinäkymät tornist. Tuli Vatikaani-flasback, ku kiipesin siel Pietarinkirko portait ylös kupolii joku 15-20 min. No mut ei silti mikää ihme, et tuli flashbackii, ku ite paavi oli käymäs just sillo tääl Kampalas. Ni kai ny vähemmästäki.



Sit viini-cola-vesikaupat Kampalan yhtee pahamaineisimpaa slummii, mis pari frendiä asuu pari viikkoo. Ihmiset ei sais unohtaa niit maailmankolkkii, jengi elää siellä totises köyhyydes iha tyytyäväisenä elämäänsä, lapsetki oli taas nii onnellisii. Ootan jo omaa slummiyötä!!! So much.



Sit tuparipaardeihi, känä viinil. Sit muzunguhinnoil (joka oli tällä kertaa sellanen, et valkoset pääsi ilmaseks sisää...) Cabaa! Fiilis ja meno oli iha sama ku Porin Cabaretis, oikee selkäpiitä karmi... Ihmisil iha sama behaviour! Hui! Ja sikana (!!!) varkait, munki kassi avattii...-.-



Sit bodal (mihi meinasin nukahtaa, oli meinaa niin halvatun tylsää) Alessia kaa kotii, safkaa, nukkuu. Aamul darranpoikases ylös ja pakkaukset käyntii!



Lähettii Entebbee! Oon nyt matatus menos sin, ja äske oli nii hieno hetki ku lauloin Man in the mirrorii, ku se tuli radiost.



This is life. This is peace. This is love. <3”



Tästä eteenpäin pvkirjamerkinnät on laiskuudesta johtuen ranskalaisilla viivoilla, joten koostan tulevat tekstinpätkät viivojen ja muistin perusteella. Suokaa siis anteeksi arvoisat lukijat, käytän taiteilijan vapauksia!

”Torstaina 3.12.



Entebbes, tossa tunnin, parin päässä tosiaa oltiin sunnuntain hienos hotellissa yötä, ja oli iha sikahienoo päästä ekan kerran neljää viikkoo SUIHKUU! Lämmintä vettä ja kaikkee! Olo oli raikas ku pari kuukautta hiekkamyrskys vaeltaneel kamelilla keitaas uimisen jälkeen, ei meinaa toi sankovesi oo sama asia ko suihku. Mee ikkunast oli sairaa hienot rantanäkymät valtavan Victorianjärven rantaan. Ja oli wifi! Oli aamupala! Oli kahvia siellä! Oli toimivat vesivessat sängyn lähellä, ei tarvinnu vaeltaa viittä kilsaa sinne! Naapurihotellil oli upee baari, missä isuskeltiin! Ravintolaski syötii nii hyvää kokonaista kalaa, ja söin KFC:ssä ranut. Oli niiin luksus! Mä löysin paikallisest ostoskeskuksest jopa kauramaitoo, tismallee samaa ruotsalaista merkkii, mitä kotona litkin litran päivässä! Maksoin siitä viis euroa mutta mitä sitä ihminen ei mielihalujensa eteen tekis. Ja lisäks Juoppohullun päiväkirja anto minilomaan huumoria, se on hauskin kirja, minkä oon ikinä lukenu, meinasin kuolla nauruun.



Sit tulin kipeeks. Vihdoin. Sitä olin odottanu kuukauden! Mut ei, ei iskeny mikää vakava tauti. Mitä nyt flunssa, yskä, lämpö, ei muuta. Vakavin tauti mikä siin himas maates iski oli trooppisen myrskyn lailla repivä ikävä. Ikävöin miestäni Nilliä. Oon kärsiny paljon. Tosi usein ahdistus saa musta yliotteen ja oon itkeny harva se päivä. On tää rankkaa tää välimatka. Niin rankkaa. En enää ikinä lähe pitkäks aikaa mihinkää yksin. Mut sillon ku mä tätä matkaa kauan sit järjestin, enhän mä mitenkää voinu tietää tapaavani tollasta äijää.”


”Lauantaina 5.12.



Töissä torstaina vaava-pullaposken, mun tulevan adoptiolapsen (ottaisin mukaan oikeesti jos voisin, mutta ei se ihan niin mene, enkä taida olla kyllä äidiksi sopiva kymmeneen vuoteen) nukutin, pikkunen nukahti mun syliin. En tiiä, koska se oli viimeks nukahtanu niin. Oli taas niin liikuttavaa, ei tollasten vuoden-parin ikästen kuulu elää ilman omia rakastavia vanhempia. 

Piirrettiin kersojen kans toisillemme kuvia ja opetin vanhemmil pojil korttipelin nimeltä paskahousu. Kuvia lapset muute haluu aina kattella mun puhelimest!





Ikävä vaivaa, se kiduttaa ja riivaa. Niin paljon. Menin kuitenki eilen slummiin yöks, koska en halunnu vaa kärvistellä kotona.



Alotettiin slummi-ilta syömällä ihan sikaihanassa somalialaisessa ravintolassa! Siel oli niin mahtava henkilökunta, ja hiton halpa ja hyvä ruoka kannettiin heti naaman eteen. Tiputin siel lattial lasisen Coca-Colani, jota olin lopetusyrityksistä huolimatta taas sortunu juomaan, ja vaikka olin jo juonu sen melkeen tyhjäks, ni ne toi mulle LAHJAKSI uuden. Kui ihanaa! Meen uusiks.



Koska minä ja ystäväni tykätään juoda iltakaljoja, me mentiin paikalliseen baariin, joka oli oikeesti LOKAALI! Se oli niin lokaali meininki, oli kiva kattella siinä Mengon slummin kadulla pe-illan laiffia ja juua sitä yhtä olustansa. Mentiin ajoissa kämpille, eli huoneeseen, jossa ei ollu muuta ku kolme patjaa, hyttysverkko, seinät, ovi ja katto, eikä sinne niiden lisäks muuta olis mahtunukkaa. Käytiin nukkumaan.



Siinä yöllä alko sitten sade, joka ei muuten mua haittais, mutta kun se tippu katosta mun silmään. Ja ”tyynyyn (vaatekasa”). Ja ”peitolle” (huivi). Ja joka paikkaan. Aamulla huomasin, että vuotava katto oli kastellu myös mun puhelimen ja laukun, mutta molemmat toimii vielki, onneks! Ziisus...



Yön tapahtumat ei ollu pelkästään sateessa. Me saatiin vieraaks myös rotta, mitä en taivaan kiitos nähny, mutta heräsin huonekaverin rotta-huuteluihin. Vauvatorakan kyllä näin, se oli söpö. En tiiä kummasta nautin enemmän, Entebben luksusyöstä siistissä puhtaassa kalliissa (18€/hlö) hotellissa, vai mutasesta kylmästä, märästä yöstä vaarallisessa slummissa, missä en ois uskaltanu lähtee keskellä yötä yksin vessaan, koska muutamaa yötä aikasemmin siellä oli tapahtunu jotain todella epäilyttävää. Joku oli heitelly kiviä huoneen katolle, ja joku eläin oli kiljunu, mutta en saanu tietää, mikä tapahtuma oli, koska oli olemassa riski, että se oli yritys saada noi tyypit avaa ovi, että ne voitas putsata kamoista. Tiedä häntä, molemmista öistä nautin.



Lauantaina tein niiin hyviä tortilloja, tein pohjat, salsan, guacamolen, salaatin, paputahnatäytteen, riisin, kaikki! Ja tää safka on niin tuoretta täällä, se tekee niin hyvää mun herkälle vattalle. Porkkanakin mätäni kerran kolmessa päivässä ja kaikki rehut pitäis melkeen ostaa samana päivänä kun käyttää! En kaipaa Suomen desinfioitua biologisesti kuollutta ”ruokaa” (paitsi pizzaa... laktoositonta kermaa... ja maitorahkaa... marjoja...<3)



HEH-JFK-JA-E 2015, eli mun sportti ja terveellinen ruoka ym. -projekti edistyy huonosti. Rakkaan liikunnan sijasta oon ottanu endorfiinit kaljasta.



Ja MURU TULEE TÄNNE <3 <3 <3 Se tullee tammikuussa... Mulla on paras mies ikinä. Mä saan esitellä sille mun työt, kamut, ympäristön, ihanan Ugandan! Niin siistii, meille tulee niin hienot pari viikkoo täällä!”

Harmaa ovi edes on frendien ovi


”Maanantaina 7.12.



Lauantaina mentiin kirjastoon aamulla, ku Marion opiskelee. Ite kattelin pääasiassa youtube-videoita, koska F-R-E-E I-N-T-E-R-N-E-T! Ku lähettiin, alko sataa kaatamalla kesken moottoripyörätaksimatkan.Siinä meitä sit oli, joku 30 boda bodaa pysätyneenä keskellä isoo tietä sillan alla, oottelemassa, että sade loppuu. Kotona soitin Nillille fb-videopuhelua, minkä käyttömahdollisuuden olin vihdoin tajunnu, wohoo! Sit lähin toisten vapaaehtosten projektin bileisiin mm. syömään ilmaista ruokaa ja kattelemmaa.



Kuuntelin musaa ja oli hyvä fiilis. Mut illal väsytti niin paljon, et meinasin nukkua silmät auki. Halusin kuitenki iltakaljan.



Sunnuntaina oli paskin fiilis ikinä. Ahdisti niin paljon! Halusin pois! Makasin neljä tuntii aurinos suremassa ja puhumassa Whatsapp-puheluu, en jaksa ees kertoo kelle... Sain itteeni onneks niskasta kii ja menin lenkille. Kuuntelin ”Olen suomalainen” -biisii ja juhlin rakkaan koti-Suomen itsenäisyyspäivää Ugandan Wakison lämpimissä lenkkimaisemissa.



Illalla tein tärkeen päätöksen: palaan kotiin aikaisemmin. Tuun kotiin samalla lennolla Nicolaksen kanssa, eli todennäköisesti päivä tulee olee mun 20. syntymäpäivä, 6.2. Mä annan siis itelleni synttärilahjaks kotiinpaluun ja vapautan itteni tarpeesta kituu ja ikävöidä 24/7! Se on kaks kuukautta aikasemmin ku alunperin aattelin, mutta mä voin nauttii loppuajastani täällä paljon enemmän, ku tiiän, ettei mun tarvii erota Nillistä enää, ja saan alkaa tekee työnhakua ja osallistuu itekin asuntonäyttöihin. Ja muutenkin, tuun nauttimaan Suomen talvesta paljon enemmän, ku mulle se tulee kestämään vaan sen kaks kuukautta. ;) Puhumattakaan keväästä sen jälkeen. Surullista on se, et oon saanu täältä nii hyvii frendejä, ja muutama on sanonukki, etten mä voi sillon vielä lähtee. Mutta vielä me tavataan.”



”Tiistaina 8.12.



Eilen päiväl alko isot pyörät pyörii: mul on tärkeetä duunii, mä perustan mun projektille farmin! Ne omistaa maata, mikä ei oo käytössä, joten mä pistän sinne kanoja ja kasveja kasvamaan, nyt on hommaa ihan hitosti. Mahtavaa, nyt jokane tehon- ja tarmonripe, mitä omistan, ni käyttöö.



Eile illal löydettii upee urheilumesta, pelattii pesistä ja tansittii breakdancee. Mee ohjaaja, mua paljon nuorempi tanssiohjaaja, oisko ollu noin 13-14-vuotias, oli uskomaton tyyppi! Niin energinen ja niin taitava, niin innostava ja hyvä, mahtavin ryhmäliikuntavetäjä, kenee oon törmänny. Koko mesta oli sairaan hieno, siel oli ihana ja rento yhteishenki, jalkapalloo, koripalloo, sulkapalloo, beatboxingii, räppäystä, jumppaa, tanssii, kaikkee! Oon nii innoissani et pääsen sin taas huomenna. Lopuks siel oli keskustelu, mis kaikki istu ja jokku meni etee puhumaa tai vaikka räppäämää, ja me ei-lugandaa-puhuvat saatii omat kääntäjät! Kaikki oli viel ilmastaki! Pitkäl bodamatkal kotii me melkee osuttii naisee, se ilmesty mee etee tyhjästä, oli kauhees liikentees keskel tietä. Oon nii tottunu toho liikenteeseenki jo, se on yks selviytymistaistelu.



Tääl on muute kaduvarsil hieno HIV:in ehkäsykeinoista tiedottava kampanja. Jokases mainokses joku kertoo omasta tavastaa ehkästä HIV:iä, se on tosi mieleenpainuva ja iskevä.



HEH-JFK-JA-E 2015 on pärähtäny käyntii! Oon urheillu kolme päivää peräkkäi! Tänää tein lihasreenii tos pihalla musan soidessa. Urheilu on ihanaa, taas kerran mä lupaan, etten ikinä ikinä pidä siit vapaaehtosesti taukoo, en koskaa.



Nyt vaa suunnitelmat vauhdil käyntii, mul on yks hiton farmi perustettavana!”

Her name was New York, New Yooork...
”Torstaina 10.12.  


Passionhedelmä<3 naminami lemppari heti banaanista seuraavana

Eilen mul tuli mielee yks kaunis kesäinen päivä, ku mä ostin työmatkal karkkii ja jaoin sitä töis lapsille. Siinä taas nähtiin ihmisluonne, kun selkeellä suomella sanoin, että ”one candy”, ja silti jotkut rohmus niitä useempia... Kaikki irti mitä saa, kapitalismin koulima ihmisluonne tai vaan ihmisluonne? Onko ihminen sellanen? Perimmäiseltä luonteeltaan, haluuko porukka jakaa keskenään karkit, vai haluuko jokanen vaa itellensä muita enemmän karkkia? Onko se kiinni siitä, mitä lapsi on oppinut, vai tuleeko se halu ja toimintatapa jostain syvemmältä? Helppo esimerkki, mut syvällinen aihe.



Pointtina oli eilisen kertomises kuitenki se, et mä etätyöskentelen tällä hetkellä. Mä suorastaan hukun tietokone- ja suunnitteluduuniin farmiasian takia, mut se tuntuu hyvältä pitkän vähätoimeisuuden jälkee. Heräsin siis aamul taas hyvien unien jälkeen, mitä oon muutenki harrastanu jo jonku viikon verran. Se tekee ihmisest uuden, ku nukkuu. Tai minust ainaki! Sit mä menin säätämää mun puhelimen kaa, joka on lakannu toimimast, lieneekö syynä olleen sitten just se kastuminen tai mikä, mut puheluita en ainakaan pysty soittamaa. Otin moottoripyörätaksin ja menin duunipaikalle pyörähtää ja lounastaa katukeittiökalaa ja kassavaa. Sit lähettii taas sin urheilumestaa! Rakastan sitä paikkaa. Pesiskoutsi oli tosin tehny oharit, ja sulkapalloo ei voinu pelata vieläkää jonkun tapahtuman takia, mutta tanssittii pari tuntia breakdancee taas ja oli niiin siistii, tanssimisest tulee nii hyvä mieli! Opin kaks eri droppia! Siis se fiilis siel mestassa on iha mahtava, kaikki nii mukavii, avuliait ja yhtä jengii kaikki vaan yhessä. Ja niin taitavii tanssimaa, ne pienet kersatki tanssii ihan sika hyvin, tanssi tuntuu olevan näillä verissä. Mä oon urheillu neljä päivää putkeen ja nukkunu hyvin, alkaa olotila paranemaa vihdoi, huhhuh.



Otettii hatkat sillee sopivasti just enne sitä keskusteluu, koska oltii nälissämme. Mä olin ku mikäki lokaali; istuttii kolme päällä moottoripyörässä ja kauhee hengenvaarallinen ruuhka ja meteli. Mä vaa löin kuulokkeet korvilleni, lauleskelin ja istuin siinä. Iha ku olis ollu Suomessa ja istunu bussissa. Ero siinä oli ainoostaa se, että enhän mä nyt Suomessa ollu. Tää elämä täällä vaa on mulle paljon todellisempaa arkee, ku menneisyyden arki siellä. ”

5 kommenttia:

  1. Hjuvä texti.. Muistat vaan elää hetkessä unohtamatta unelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. helpommi sanottu ku tehty ku karsii ikavaa :( mut nyt menee iha hyvi ku nii paljo duunii !

      Poista
  2. Hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Oon niin ylpee susta. Kova ikävä <3! Ps. älä unohda opinpolkua, jonne haluat. Sekin on sun yksi haave, jonka voit toteuttaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hienoo etta aiti on ylpee lapsestaan... tietty mut pidan yhe valivuode viel! toita ja matkusteluu.

      Poista
  3. Mahtavaa luettavaa Anniina(nautin).Tsemppiä sinulle,maailma avartaa.

    VastaaPoista

Kiitos mielenkiinnosta! Kommentoi ihmeessä!