Radio on taas ollut hiljaisena, koska olin ulkomailla ja oon ollu pitkään
niin maassa, että tunnen jo kaikki Ugandan eri muurahaislajitkin. Asiaa ei ole
auttanut se, että poikaystäväni ei VIELÄKÄÄN ole täällä, joskaan öitä hänen
tuloonsa ei ole jäljellä enää kuin kaksi. Silti joka päivä tuntuu toistaan
pidemmältä. Mä kärsin, mä kärsin tästä vietävästi. Ei siis ole ollut energian
hiventäkään uhrattavaksi tähän kirjoittamiseen. Nyt olen kuitenkin piristänyt
itseni takaisin kuvioihin käymällä istuttamassa hedelmäpuita eräälle
orpokodille, lataamalla Spotifyhyn lempimusiikkiani, katsomalla ensimäisen
elokuvani melkein kolmeen kuukauteen (pystyn vihdoin ymmärtämään
englanninkieliset elokuvat melkein TÄYSIN!) ja syömällä terveellistä ravitsevaa
ruokaa. Lisäksi eilen täällä oli jotkut viralliset juhlat ja tänään me
järkätään yllätysjuhlat synttärisankarille. Ja oonhan mä myös ruvennu
järkkämään itelleni yhdistettyjä kotiinpaluujuhlia & 20-v. synttäreitä, mun
syndet katsos on 6.2. eli heti seuraavana päivänä kotiinpaluustani. Vapise
Pori!
Muistellaan silti vähän menneitä vaiheitani!
Ne plantaasit |
Maapahkinakastike ite tein |
Juhlissa oli tanssijoita ja muusikoita, ilmeisen lokaaleja~~ |
puhlun laatu... |
Joulu vieteltiin perheen (vierastalon ystävien) kanssa. Se oli
draamantäyteisin, perheriitaisin joulu ikinä!
Aatonaattona lähdettiin aamulla joululahja- ja ruokaostoksille.
Tarkoituksena oli tavata muut erään supermarketin edessä, mutta he olivat lähes
tunnin myöhässä. Oli tungoksinen kiirepäivä, onhan tämä suurimmaksi osaksi
kristitty maa, ja siinä yhdessä Kampalan kiireisimmistä paikoista mä tunsin
oloni ensimmäistä kertaa todella turvattomaksi. Oli sellanen pakovaisto päällä,
pelkäsin nimittäin terroristeja. Oli se kuitenkin kristittyjen juhlapäivän
alla... Kun muita ei kuulunut, lähdettiin siitä sitten toiseen paikkaan
shoppailemaan. Tästä syttyi draama! Me tapeltiin muutama päivä tästä aiheesta,
ja pilattiin huonolla tunnelmalla koko jouluaatto.
Jouluaatto taisteltiin kuitenkin läpi draamasta huolimatta. Syötiin ja
juotiin hyvin, jaettiin lahjat. Jokainen osti yhden 20 000 arvoisen lahjan
ihmiselle, jonka oli arvonnassa saanut. Mä sain fetajuuston ja viidellä
tonnilla puheaikaa Alexilta! Oli meinaa hyvä fetajuusto, ja tuli ihan puskista,
että Alex tuon onnistui löytämään tästä maasta. Me oltiin yhtenä aamuna puhuttu
fetajuustohimosta ja siitä se idea sitten oli lähtenyt...
Joulupäivä chillattiin kämpillä jengillä. Oli hieman epätodellinen ja
ei-niin-joulutunnelmainen joulu, kun ulkona oli palmuja, vihreää ja ainakin 25
astetta lämmintä. Eikä perhettä mailla halmeilla. Ikävöin perinteistä joulua.
Mä oon niin jouluihminen. Onneksi joulun hengessä saatiin riidatkin sovittua.
Tapaninpäivänä lähdettiin reisuun! Marion, Alex ja mä otettiin reppuset
mukaan ja otettiin bodat Kampalaan, Kampalasta matatulla Entebbeen ja
Entebbestä lautalla Ssese-paratiisisaarille. Saavuttiin hyvissä ajoin, koska me
luultiin lautan lähtevän klo 12, mutta se lähtikin kahdelta. Syötiin siinä
sitten jotain. Kolme tuntia se
lauttamatka kesti. Miettikää, miten iso toi Viktorianjärvi on, jos ihan lähellä
oleville saarillekin matkaa noin kauan!
Kun rantauduttiin saarelle, me yritettiin etsiä turistioppaasta
bongaamaamme majoitusta, mutta jälleen kerran afrikkalaisittain sujuvasti se
oli lopettanut. Alettiin siinä metsästämään uutta leirintäaluetta. Haluttiin
nukkua teltassa, jotta reissu olisi spesiaali. Päädyttiin aivan läheiselle
leirintäalueelle, jossa oli myös hotelli. Ssese Islands Beach Hotel oli paikan
nimi. EN SUOSITTELE!!! Palvelu oli hirveää, henkilökunta oli kokonaisuudessaan
järkyttävää. Epäystävällisempiä ihmisiä en ole tavannut todennäköisesti koko
melkein kaksikymmenvuotiaan elämäni aikana! Paikka oli ok, näkymät oli hienot,
mutta henkilökunta vaikutti siltä, että me emme olleet toivottuja. Aamupalakin
oli hiton kallis ja HUONO.
Me ei todellakaan haluttu jäädä toiseks yöks tonne Helvetin loukkoon.
Siirryttiin naapuriin yöpymään toiseksi yöksi. Tämä paikka oli aivan toista
maata! Se oli todennäköisesti paras paikka, missä olen ikinä yöpynyt.
Henkilökunta oli maailman avulian, ystävällisin ja yksinkertaisesti paras!
Panorama cottages. Se on se sana. Söin koko matkani parasta kalaa tuon
majoituspaikan ravintolassa – voi miten hyvää sekin oli!
luovaa markien vaatteiden kuivausta meen nukkumabandan eessa |
Aktiviteettirintamalla ainoa suunnitelma ja toteutettu osuus oli vuokrata
moottoripyörät (tai mikkä lie kevarit) ja ajella niillä ympäri saarta. Kun sitten aamulla olimme
käsittelyopetuksessa, alkoi taivaalta kaatumaan märkää (vettä) niskaan niin
että tuntui. Minä urhoollisesti yritin ja ajelinkin hetken aikaa, mutta tiet
eivät olleet mitään sileyden sanakirjamerkityksiä puhumattakaan maaston
tasaisuudesta. Joka kerta ylä- ja alamäessä jäin jumiin, enkä voinut liikkua
koska en päässyt liikkeelle. Jouduin pitämään mulle aivan liian painavaa mopoa
paikallaan painamalla jalkajarrua, enkä näin kyennyt polkaisemaan sitä
käyntiin.
Vaikka Alex haluaakin ajatella olevansa hyvä boda-kuski, rohkenen olla tästä
asiasta toista mieltä. Nimittäin tehdessämme muuttoa, istahdin hänen kyytiinsä
iso rinkka ja suuri juomakassi sekä avattu energiajuoma kädessäni. Matka ei
montaakaan sataa metriä edennyt, kun mopo niin sanotusti karkasi käsistä, suoraan
ojantapaiseen. Minä kellahdin kyydistä rinkka edellä selälleni maahan, mutta
voitteko uskoa, energiajuoma, se ei edes kaatunut. Onnistuin siis pitämään sen
kuitenkin pystyssä.
Palatessamme minimatkalta me lounastimme Entebbessä vakiopaikassa järven
rannalla, ja lähdimme sitten saattamaan Marionia lentokentälle, sillä oli hänen
aikansa mennä takaisin kotiin. Kun kävelimme Alexin kanssa sitten takaisin
päin, pysähtyi kaksi miestä siviiliautossa viereemme. Kysyimme mitä he
haluavat.
”Mihin olette menossa?”
”Nansanaan.”
”Me voimme viedä teidät.”
Selvittelimme tämän kyydin hintaa. Kuski kysyi, paljonko maksaisimme
bodamatkasta kotiin. Sanoin, että me menisimme matatulla ja bodalla, ja että
hinnaksi tulisi kai noin 13 000 per henkilö. Hän lupasi kuskata meidät tuohon
samaan hintaan! Yleensä hinta on 100 000 shillinkiä! Epäröiden ja ehkä myös
jonkinlaista seikkailuntuntua havitellen menimme sisälle autoon, mutta kyyti
osoittautui turvalliseksi ja kuljetti meidät paljon pidemmälle, kuin hän itse
oli menossa. Ihmeellinen on tämä maailma.
Loput päivät ennen UV:tä olivat hipihiljaisia talossa, sillä meitä oli
täällä vain NELJÄ. NELJÄ! ihmistä, kaikki olivat jossain ties missä. Oikeastaan
meitä oli täällä vain kaksi, sillä muut olivat aina jossain... Pelailtiin
sitten shakkia ja öö... syötiin?
Uuden Vuoden Aattona jäin yksin kotiin, koska pyykkäsin ja muut lähtivät
juhlimaan. Kun lopulta aloin valmistautumaan itsekin uloslähtöön, hyökkäsi
kimppuuni LEPAKKO! Joka kerta, kun avasin huoneeni oven, se lensi minua kohti
kuin Naton ohjus! Yritin juosta avaamaan oven, jotta se menisi ulos, mutta
koska olin yksin talossa ja ulkona oli pimeää (enkä edes tiennyt, missä on
valokatkaisija), en uskaltanut pitää oveakaan auki. Niimpä odotin, että lepakko
katoasi sinne mistä tulikin, kuten se tekikin viimein, mutta ilmestyi TAAS
myöhemmin uudelleen vainoamaan minua!!! Olin suojautuneena: takki päällä huppu
päässä huiviin verhoutuneena. Minä selvisin.
Lopulta hilpaistiin jengillä Kamplan kapeen. Suunnitelmissani ei ollut
juoda mitään, mutta tulin toisiin aatoksiin, ja vuosi vaihtui juuri silloin,
kun join ensimmäistä juomaani: tequilashottia, nam. Lisäksi Bubbles tarjosi
ilmaisen oluen Uuden Vuoden kunniaksi. Harmi kun Whatsapp oli kaatuneena
tuolloin, olin paniikissa sen vuoksi, sillä se on minulle elinehto.
UV |
Ensi kerralla kerron, kuinka istuin (yksin) yhteensä 67 tuntia bussissa
päästäkseni Tansanian paratiisisaarelle Sansibarille ja että palatessani
vierastalo oli ihan uudenlainen. Hakuna matata, vaikka joskus se onkin
hiton vaikeeta.